POLVEN ETUMMAISTEN RISTISITEIDEN KATKEAMINEN KOIRALLA

Koska koirien polven ristisiteiden katkeamisesta ja leikkaushoidosta on netissä hyvin vähän tietoa vamman yleisyyteen nähden kirjoitan tähän Minnin ristisidevammasta, hoidosta (leikkaus) ja kuntoutuksesta.

23.7.2009 (torstai)

Loukkaantuminen

Olimme Minnin kanssa aamulenkillä metsässä, kun Minni juoksi täydessä vauhdissa puun juurien yli, vinkaisi ja eikä varannut oikealla takajalalla maahan. Onneksi Minni on pieni koira, kannoin sen kotiin ja soitin saman tien lääkärille. Saimme ajan 2 tunnin päähän.

Diagnoosi

Minnin seisoma-asento oli jo tyypillinen ristisidevammaiselle koiralle eli kipeästä jalasta vain varpaat koskevat maata, eikä koira varaa lainkaan jalalla. Jalka ei ole kosketusarka. Eläinlääkäri paineli jalkaa eikä murtumakohtia tuntunut.

Röntgenkuvia varten Minni piti rauhoittaa (luukuvaukseen tarvitaan aina rauhoitus). Kuvissa ei näkynyt murtumia eikä nivelrikkoa.

Rauhoituksessa eläinlääkäri teki myös ns. vetolaatikkotestin, josta selvisi että ristiside on mennyt poikki.

Hoitovaihtoehdot

Noin 5 kiloisia koiria voidaan hoitaa myös lepohoidolla, mutta eläinlääkäri suositteli kuitenkin leikkausta, koska paraneminen on silloin nopeampaa ja tulokset paremmat. Päädyimme siihen että Minni leikataan.

24.-28.7.2009 (perjantai-tiistai)

Viikon lepo

Tavallinen eläinlääkäri ei pysty ristisideleikkauksia tekemään, joten alkoi soittokierros ortopedeille. Ortopedeille on hyvin vaikea saada aikoja, se tuli huomattua. Varsinkin tähän aikaan vuodesta suurin osa oli lomalla. Lopulta saimme varattua ajan viikon päähän keskiviikolle.

Leikkausta odotellessa Minni täytyi pitää levossa,

mikä oli välillä varsin vaikeaa kun kyseessä on hyvin aktiivinen koira joka omasta mielestään voi ihan hyvin juosta kolmella jalalla. Rajasimme Minnille tilan keittiöstä, jossa se ei pääse hyppimään sohville ja sängyille ja siten loukkaamaan jalkaa lisää. Rauhalliseksi puuhasteluksi Minni sai syödä ruokansa kongeista.

Minnin rajattu tila:

Ulkona käytiin vain tarpeilla. Pissatessa Minni pystyi varaamaan kipeälle jalalle ja nostamaan terveen jalan ylös.

Minni on saanut olla paljon sylissä ja paijattavana:

Tällä tavalla Minni istui kun ristisiteet olivat poikki:

29.7.2009 (keskiviikko)

Anestesian riskit olemattoman pienet

Ennen leikkausta kyselin tietenkin leikkaavalta lääkäriltä riskeistä. Ainoat riskit kuulema liittyvät anestesiaan, mutta ovat olemattoman pieniä. Riskiä pienentävät myös että kyseisellä asemalla käytetään inhalaatioanestesiaa ja turvallisempaa ainetta, isofluraania, nukutukseen. Toinen nukutuskaasu jota jotkut eläinlääkärit käyttävät on  halotaani, mutta se ei ole yhtä turvallinen. Myös valvontalaitteet, jotka valvovat koiran elintoimintoja nukutuksen aikana pienentävät riskiä. Laitteiden ja leikkaavan lääkärin lisäksi elintoimintoja valvoo eläinhoitaja koko leikkauksen ajan, mikä myös pienentää riskiä. Minnin leikkaavalla lääkärillä ei ole kuulema vielä yksikään koira nukutukseen kuollut, joten turvallisin mielin annoin hänen leikata Minnin jalan. :) Kannattaa ehdottomasti kysellä miten nukutus suoritetaan ja kuinka sitä valvotaan paikassa jossa koiransa leikkauttaa.

Leikkaus

Minnin leikkaus alkoi klo 11 jälkeen ja onnistui hyvin. Vain eturistisiteet olivat katkenneet. Takaristisiteet olivat ehyet. Ristisiteet korvattiin leikkauksessa nailonilla, joka tukee jalkaa siihen saakka kun elimistö saa toivuttua ja kasvatettua uudet tuet omasta kudoksesta. Tämä kestää noin 2 kuukautta. Nailonit saavat tietenkin jäädä polveen tämänkin jälkeen. Haimme Minnin kotiin 16.30 jolloin se oli jo täysin hereillä.

Paljonko leikkaus maksaa?

Hinta riippuu tietenkin paljon siitä missä käyttää ja minkä kokoinen koira yms. Minnin (alle 5 kiloa) leikkauskäynnille tuli hintaa yhteensä 681,57 euroa, josta leikkauksen osuus on 433,10 euroa. Lisäksi poliklinikkamaksu 21,96 e, tarvikkeet 171,29 e, lääkitys 14,66 e ja nivelravinne 40,56 e.

Leikkauksen yhteydessä Minni oli saanut pistoksena Kefzol-antibioottia, sekä Rimadyl (kipulääke) ja Temgesic (kipylääke) pistokset, joiden vaikutus kestää vuorokauden.

Tosi kipeä!

Leikkauksen jälkeen Minni oli tosi kivulias. Sitä oli vaikea kuljettaa julkisilla kotia kun ei omaa autoa ole. Jalka ei saanut yhtään liikahtaa tai se valitti, eikä jalkaan saanut hipaistakaan tai se valitti kivusta. Kaiken lisäksi Minni oli nukutuksessa pissannut alleen ja se kasteli vaatteet pissaan ja haisi pissalle.

Ruokahaluttomuus normaalia

Minni oli vielä väsynyt, ei halunnut juoda, eikä syödä mitään herkkujakaan. Koira saa kuitenkin, jos haluaa, juoda normaalisti kun on kunnolla herännyt, ja syödäkin pieniä määriä. Ei kuitenkaan ole vaarallista vaikka koira ei mitään haluaisi ottaa.

On normaalia että leikkauksen jälkeen lämpö voi laskea 37 ja koira voi täristä

Illalla n. klo 20 säikähdimme kun Minni alkoi täristä kovasti, iho oli viileä, korvalehdet ja kirsu kylmät. Käärimme Minnin täkkiin, laitoimme kuumavesipulloja ympärille ja vielä pyyhkeitä päälle. Lämmitimme Minnin tilan (keittiö) ilmaa laittamalla veden kiehumaan kattilaan. Pian huone olikin kuin sauna. Kun Minni oli hieman lämmennyt, mittasin lämmön peräsuolesta, tulos oli 37,2. Leikannut asema oli jo mennyt kiinni joten soitin päivystävälle eläinlääkärille. Hän ei oikein osannut sanoa mitään, käski pitää lämpimänä ja mittailla lämpöä 10 min välein, jos ei lämpö nouse, pitää tuoda sinne. Lämpö saatiin kuitenkin hiljalleen nousemaan ja sitä mukaa vähennettiin pyyhkeiden määrää. Kun lämpö oli noussut 38, joka on koiran normaalilämmön alaraja, otimme kaikki muut lämmitykset pois, ainoastaan täkki jäi. Lämpö kuitenkin vain nousi koko ajan ja oli lopulta 38.6. Minni tuntui nyt liian kuumalta, vaikka periaatteessa tuo on koiralle normaali lämpö, mutta Minnin normaali lämpö on matalampi joten aloimme laskea lämpötilaa. Yöllä klo 01.00 saimme lämmön vihdoin asettumaan 38,2 ja Minni tuntui normaalilämpöiseltä. Tunnin välein heräsimme mittaamaan lämpöä, joka pysyi nyt vakaana.

Aamulla soitimme leikanneelle asemalle, josta sanottiin nukutusaineiden laskevan lämpöä, eikä ole ollenkaan vaarallista vaikka koiran lämpö leikkauksen jälkeen olisi 37 astetta. Lämpimänä on tietty hyvä pitää. Olisivat kyllä voineet tämänkin hoito-ohjeeseen kirjoittaa ettei olisi tarvinut säikähtää. Ei tiennyt päivystäjäkään tästä, joten miten olettavat että tavallinen koiranomistaja jonka koiraa ei koskaan ole nukutettu tietäisi!

Tällainen side jalassa on:

30.7.2009 (torstai)

Vatsanahka alkoi roikkumaan

Minnin vatsanahka alkoi roikkumaaan tosi pahan näköisesti, joten menimme näyttämään sitä eläinlääkärille. Tämäkin oli normaali ilmiö leikkauksen jälkeen. Turvotusta ei ollut.

Ruoka ei maistu

Minnille ei maistunut ruoka, ei edes herkut. Sen verran kuitenkin saatiin pakottamalla syömään että sai lääkkeensä nakin seassa.

Minnin lääkitys

Minnin lääkitys on Kefavet 250 mg ½ tablettia 2 kertaa vuorokaudessa 10vrk ajan (antibiootti), Rimadyl 20 mg ½ tablettia 2 kertaa vuorokaudessa 14 vrk ajan (kipulääke) ja Synoquin (2 kapselia kerran päivässä 4 viikon ajan, jonka jälkeen 1 kapseli kerran päivässä 6 kk ajan (nivelravinne).

Vesi ei maistu

Minni joi vähän veteen kasteltua sormea nuolemalla mutta ei juonut kupista.

Ulkoilu

Ulkona Minni on käynyt pari kertaa pissalla. Hyppiessä (10 m) piti kipeää jalkaa taakse ojennettuna omituisessa asennossa. Ensimmäisen viikon ajan koiraa saa käyttää ulkona ainoastaan tarpeillaan.

Vaikea istua ja panna maate

Istumaan meno tuotti vaikeuksia ja sattui. Itkien Minni kävi istuulleen jalka ojennettuna eteen monen yrityksen jälkeen. Normaalissa asennossa ei pysty istumaan, ilmeisesti jalka ei mene koukkuun. Myös maatameno sattuu.

31.7.2009 (perjantai)

Minni on syönyt ja juonut hyvin.

Vatsanahka ei enää roiku juuri ollenkaan, ihan vähän vain aivan takaosasta.

Istuminen ja maahanmeno sujuu jo ilman ongelmia. Ketterästi Minni nakkaa jalan ojennettuna eteen ja laskee sen jälkeen pyllyn maahan. Ei siis pysty vielä istumaan normaalisti.

Minniä on harmittanut kun se ei pääse sänkyyn sen takia ettei se vaan hyppää sieltä yhtäkkiä pois. Joten laitoin kaksi petauspatjaa päällekkäin lattialle ja Minni pääsi siten loikomaan kunnolla :).

Minni makasi ensimmäistä kertaa leikkauksen jälkeen selällään.

Jalka ei mene tämän enempää vielä koukkuun:

Minni venyttelee makuuasennossa kun seisaallaan ei vielä pysty:

1.8.2009 (lauantai)

Minni on pari kertaa astunut leikatulla jalalla kevyesti, yleensä kuitenkin edelleen pomppii kolmella jalalla.

Vaihdoimme siteen ensimmäistä kertaa. Siteen olisi saanut ottaa pois kokonaan 3 päivän päästä leikkauksesta, mutta on kätevämpi suojata haava siteellä kuin pitää koko ajan kauluria. Yöllä Minnillä on kuitenkin kauluri myös.

Haava näytti tältä:

Vatsa ei roiku enää yhtään.

Minni kävi eka kertaa leikkauksen jälkeen kakalla. Jännäsimme miten kakalla käynti onnistuu, mutta hyvin onnistui kyykötys :) . Uloste oli mustaa.

2.8.2009 (sunnuntai)

Minni kävi tänään pissalla vain yhden kerran klo 18... Pitää seurailla... Kakka oli edelleen mustaa...

3.8.2009 (maanantai)

Menimme eläinlääkäriin aamulla kun pissaa ei tullut ja Minni tärisi voimakkaasti. Limakalvot olivat hyvin vaaleat. Eläinlääkäriin päästyä väri kuitenkin palautui limakalvoille ja käytin odotellessa pihalla pissalla ja pissakin tuli, joten peruimme ajan... Kaiken kaikkiaan kävi tänään pissalla 3 kertaa :)

Tänään huuhtelimme haavan ensimmäisen kerran viileällä suihkulla ja kuivasimme sideharson palasella painelemalla. Tämän jälkeen olemme antaneet haavan olla paljaana 5 tuntia, jotta saa ilmaa. Iho teippien kohdalta oli hieman ärtynyt.

Minni saa jalkansa ihan koukkuun maatessaan selällään.  Istuessa pitää jalkaa edelleen eteen ojennettuna.

Minni on jo aika paljon käyttänyt kevyesti leikattua jalkaa sisällä liikkuessaan, mutta aina leikatulla jalalla astumisen jälkeen istahtaa, ja joskus alkaa myös täristä. Eli ei oikein kestä vielä.

Minni seisoo normaalisti pääasiassa, eli ei enää varpaillaan niin kuin alussa leikkauksen jälkeen. Kuitenkin paino on 99,9%:sti terveellä jalalla.

Yölenkillä Minni varasi leikatulle jalalle pissatessa ja nosti terveen takajalan ilmaan. Tätä se ei leikkauksen jälkeen ole aiemmin tehnyt.

4.8.2009 (tiistai)

Minnille mieluisia vieraita kävi ja Minni tepsutti innoissaan, tosin keveästi kipeällä jalalla edelleen. Minni nousi myös kahdelle jalalle vieraiden jalkoja vasten. Tuskin pystys yhdellä jalalla seisomaan joten varmaan ainakin vähän joutui painoa varaamaan.

Side otettiin tänään kokonaan lopullisesti pois että haava saa ilmaa. Nyt Minni vaan joutuu enemmän pitämään kauluria. Mutta eläinlääkäri sanoi ettei sidettä saa pitää viikkoa kauempaa, ja mielummin se pitäs ottaa pois paljon aikaisemmin (3 päivää leikkauksesta). Iltalenkin jälkeen huuhtelimme haavaa suihkussa.

5.8.2009 (keskiviikko)

Minni kävelee!

Tänään oli ohjeistuksessa kävelyn opettelua. Teimme niin että toinen pitää Minniä hihnassa ja nakin palaa sen nenän edessä ja hiljalleen siirtää nakki kättä kauemmas ja Minni saa nakin heti kun astui jalalle! Toinen seuraa takana Minnin askeleita ja sanoo kun Minni astuu että edellä menijä tietää antaa nakin. Ja illalla Minni käveli ensimmäistä kertaa oikein!!! Muutaman metrin (n. 3m) Minni käveli siis vuoroaskelin ja varasi täysin! Jalka tosin oli kävellessä hieman normaalia enemmän koukussa, ilmeisesti jännityksen takia. Ja liikerata hieman pienempi kuin terveellä jalalla. Mutta kuitenkin Minni käveli. Ja se on pääasia nyt! Heti opetustuokion jälkeen Minni jatkoi matkaa kolmella jalalla pomppien pissalle. Minni on sitä mieltä että astuu jalalla vain jos saa nakkia ;) .

Aamulla ihmettelin kun aina kun käskin Minnin astua kipeällä jalalla niin se istahti nopeasti. Heh, sit hoksasin että ehkä "astu" on liian samanlainen komentosana "istu" sanan kanssa :) . Ja minä kun luulin että Minni istui väsymyksestä parin askeleen jälkeen ja ehdin jo huolestua! =) =) Nykyisin käytämme komentoa "kaikilla neljällä jalalla", sekaannusten välttämiseksi.

6.8.2009 (torstai)

Aamulenkillä Minni käveli 10 metriä. Ja sitten taas heti kävelyopetuksen jälkeen hyppeli kolmella jalalla pissauspaikkaa hakemaan...

Ennen kävelyharjoitusta mittasin matkan 10 harppauksella. Tätä matkaa olisi tarkoitus kävellä tämän päivän lenkeillä. Huomenna 15 metriä, ylihuomenna 20 metriä... Tietenkin myös Minnin jaksamista seuraten, jos ei jaksa niin vähempi riittää, mutta tavoite ois tämä.

Kauluriin Minni ei ole vieläkään tottunut, törmäilee sen kanssa pitkin seiniä. Tosin ei paljoa olla kauluria pidettykään, jos ollaan itse vahtimassa ettei nuole haavaa. Minni tietää ettei se saa nuolla haavaa ja joskus kun haavaa kutisee ja Minnin tekis mieli sitä nuolaista niin viime hetkellä ennen lipaisua kääntää pään pois ja ilme on "ai niin ei saa nuolla..". Sitten Minni pääsee haavan suihkutteluun ja nauttii siitä suuresti, helpottaa ilmeisesti kutinaa.

7.8.2009 (perjantai)

Ei olla ihan tavoitteen mukaan edetty. Minni ei suostunut kävelemään ollenkaan kipeällä jalalla.

8.8.2009 (lauantai)

Enää ei olla pidetty ollenkaan kauluria. Tänään oli viimeinen antibioottipäivä, haava on täysin parantunut eikä tulehtunut. Minni ei ole varannut jalalle.

9.8.2009-11.8.2009 (sunnuntai-tiistai)

Minni ei ole varannut jalalle. Nivelet on alkaneet napsumaan.

12.8.2009 (keskiviikko)

Tänään Minnillä oli fysioterapia Yliopistollisessa eläinsairaalassa, käynti maksoin hieman yli 60 euroa. Fysioterapeutti Heli oli sitä mieltä että pienet koirat kuntoutuu hitaammin ja bichonit erityisen hitaasti tästä leikkauksesta. Isot koirat saattavat tässä vaiheessa jo kävellä normaalisti, koska ne tarvivat kaikkia neljää jalkaa ja niiden on vaikea kävellä kolmella. Bichonit kun ovat kovin ketteriä ja kevyitä niin ne tuumaavat että yhtä nopeaa pääsee kolmella jalalla miksi siis pitäisi vaivautua käyttämään vähän heikompaa jalkaa =).

Napsumisesta fysioterapeutti oli sitä mieltä että voi johtua siitä kun ei ole enää lihaksia tukemassa niveltä. Toinen vaihtoehto on että polvikierukka on saattanut mennä rikki    :( . Leikannut lääkäri on parhaillaan lomalla, joten ei vielä päästä kontrolliin naksumisen takia.

Fysioterapeutti opetti miten Minnin lihaksia pitää hieroa. Sen etuosa oli ihan kireällä. 

Lisäksi harjoiteltiin raajan liikerataa, joka on lähes normaali ja seisomista sekä kuivalla että vedessä.

Vesiterapiassa Minni uskalsi vedessä seisoa oikein. Mutta ei jaksanut kuin ehkä 2 minuttia seisoa.

Fysioterapian jälkeen kipeä jalka oli ihan voimaton. Kun Minni pissatessa varasi sille, jalka petti alta ja Minni säikähti.

Seuraavan kerran Minnillä on fysioterapia tiistaina.

Siihen asti pitää kotona tehdä ohjeen mukaan liikeratoja, harjoitella seisoessa varaamaan, hierottava lihaksia ja seisotettava vedessä.

Onneksi meillä on kylpyamme. Sinne pohjalle liukueste, ettei vaan liukastu. Uimaan ei saa viedä, eikä vedessä saa kävelyttää.

Seisomista harjoitellaan siten että kun kipeä jalka on oikea takajalka niin nostetaan oikea etujalka maasta ja käännetään polkuanturat ylös, jolloin koira joutuu varaamaan kipeälle jalalle.Seisotusta saa tehdä kerralla vain muutamia sekunteja, Minnin lihaksisto on nyt niin heikko.

13.8.2009 (torstai)

Laitoimme Minnin seisomaan ammeeseen jossa oli vettä lonkkasyvyydeltä. Minni antoi veden kannatella kipeää jalkaa korkealla. Yritin nostaa etutassua niin kuin fysioterapeutti neuvo vaan Minnipä jännitti sen suoraksi niin ettei se siitä taipumut mihinkään.. Eli ei onnistunut vesijumppa...

Myöskään lattialla en saanut Minnin etutassuja käännettyä niin ettei se voi varata etutassulle painoa koska Minni edelleen jännitti jalan suoraksi.

Ulkona Minni hyppeli kolmella jalalla vaikka kuinka hitaasti yritin sitä taluttaa :( .

Liikerataharjoittelu onnistui hyvin Minnin maatessa kyljellä.

Myös hieronta onnistui hyvin ja Minni melkein nukahti, selvästi nautti hieronnasta. Sain kireät lihakset antamaan periksi.

Minni ei syönyt tänään yhtään mitään! Edes herkut ei maistunu.

14.8.2009 (perjantai)

Harjoittelimme fysioterapeutin ohjeen mukaan yrittämällä makupalalla houkutella Minniä kääntymään itsensä ympäri, vaan Minniä ei nakki kiinnostanut. Sitten hoksasin että Minnihän osaa käskystä pyörähtää itsensä ympäri. Sanoin "kieppi" ja Minni pyörähti saman tien ympäri mutta ei kipeä jalka kyllä maassa käynyt. Ehkä se kävisi jos se pyörähtäisi toisinpäin, mutta pyörähdyssuuntia en ole opettanut sille, harmi!

Aamupissalla Minni välillä piti kipeää jalkaa maassa muttei kunnolla sille varannut.

Harjoittelimme seisomista taas nostamalla etutassun ylös ja nyt onnistuin kääntämään sen nurin ja Minni laski kipeän jalan maahan ja seisoi pari sekuntia lattialla. Hetken päästä sama uudelleen.

Hepuli

Sisällä Minni sai hepulikohtauksen. Minni ei saisi riehua, mutta minkäs teet kun hepuli yllättää. Minni juoksi laukaten kaikkia jalkojaan käyttäen ympäri makuuhuonetta hullua vauhtia. Nappasin sen syliin heti kun kiinni sain. No ainakin se jalka pelaa ongelmitta, kunhan sen vain saisi sitä käyttämään hitaammassakin vauhdissa!

15.8-17.8.2009 (lauantai-maanantai)

Ei edisty :( . Minni on hoksannut että jos nostan oikean etutassun ilmaan se seisoo vasemman taka- ja etujalan varassa, ei siis varaa kipeälle oikealle takajalalle. Jos nostan vasemman etutassun, se varaa vasemmalle takatassulle ja oikealle etutassulle...

Kääntymiset sujuu myös kolmella jalalla.

Huomasin myös että vaikka Minni pissatessa näyttää varaavan kipeälle jalalle nostaessaan terveen takajalan ilmaan, niin todellisuudessa se seisoo etutassujen varassa ja vain  tasapainottaa kipeällä takajalalla. Minni nimittäin nousi seisomaan "käsillään" kun pissasi ja tasapaino horjahti.

Minni on liian ketterä. Jos ois kömpelömpi, sen ois pakko alkaa uskaltaa käyttää leikattua jalkaa. Lihakset on kokonaan kadonneet, joten eipä se jaksa sille jalalle paljoa varatakaan senkään puolesta.

Hieronta ja liikeradat on ainoat asiat jotka on sujuneet... Huomenna on taas fysioterapia.

Ruoka ei maistu edelleenkään. Syö sen verran makkaraa että saa pakotettua sen ottamaan nivelravinteen, mutta ei siis makkarakaan oikein maistu. Ateriana oli 2 mahapullaa muuta ei ole suostunut syömään.

18.8.2009 (tiistai)

Tänään oli fysioterapiassa pelkästään tunti hierontaa. Fysioterapeutti hieroi Minnin kokonaan niin että Minni nukahti kesken hieronnan :) . Vesijuoksumatto oli mennyt rikki, joten ei päästy treenaamaan lihaksia.

Seuraava fysioterapia on torstaina ja silloin alamme hankkia lihaksia kävelemällä vesijuoksumatolla.

Minni hoksasi että osaa kävellä

Kotiin päästyäkin Minni oli väsynyt ja on nukkunut koko päivän. Äsken Minni heräsi ja kun se seisoi jalka ylhäällä silitin sitä jalan etuosasta (kohdasta jossa jalka ja maha kohtaavat) jolloin se laski jalan alas. Sitten Minni lähti käveleen ja silitin koko ajan sitä siitä kohdasta ja se astui jalalla. Kehuin kovasti. Lopetin silittämisen ja Minni jatkoi kävelyä. Ja kehuin edelleen kovasti. Minni ilahtui itsekin kun huomasi että pystyy kävelemään. Minnin silmät oikein loisti ilosta pitkästä aikaa. Se käveli ympäri keittiötä ja pyysi ruokaa! Ja söi kuivattua mahaa hyvällä ruokahalulla! =)

19.8.2009 (keskiviikko)

Pupun kakkaa etsien heinikossa Minni suostui kävelemään ulkona 4 jalalla

Minni on kävellyt sisällä koko ajan neljällä jalalla. Kävimme päivälenkillä pitkässä (minnin mahan alustaan asti) heinikossa jota  rusakot käyttää vessanaan. Heinikossa pomppiminen on vaikeampaa joten Minni käveli 4 jalalla etsien pupun kakkoja, joita pisteli poskeensa hyvällä ruokahalulla. Aina välillä istahti, ei jaksa montaa askelta kävellä yhteenmenoon kun ei ole lihaksia jalassa enää. Muutamia metrejä Minni sai kävellä ja sitten tulimme sisälle.

20.8.2009 (torstai)

Tänään olisi pitänyt olla fysioterapia, mutta vesijuoksumatto oli mennyt taas rikki!

21.8.2009-23.8.2009 (perjantai-sunnuntai)

Ei ole Minni enää käyttänyt jalkaa sisälläkään :(

Joka päivä olen hieronut Minniä puoli tuntia ja se on nukahtanut joka kerta. Alan oppia hieromaan hyvin :) .

24.8.2009 (maanantai)

Tänään olisi taas pitänyt olla fysioterapia, mutta yllätys yllätys, vesijuoksumatto oli jälleen mennyt rikki! Hoh hoijaa. Soitin toiselle eläinlääkäriasemalle jossa on vesijuoksumatto käytössä, muttei sinne saanut aikaa tälle viikolle enää. 

Tänään on pari askelta ottanut sisällä, mutta pomppii pääasiassa. Aina kun seisoo, ohjaan jalan alas muttei se sille varaa, varpaillaan vaan pitää sitä alhaalla. Seisotin myös kylpyammeessa.

25.8.2009 (tiistai)

Laitoin Minnille lakanan alle nakinpaloja piiloon ja varpaillaan käytti jalkaa etsiessään herkkuja.

Soitin leikanneelle lääkärille kontrolliaikaa että katsoo ettei ole mitään vikaa tullut jalkaan esim. nivelkierukka hajonnut tms. Sain ajan ylihuomiselle. Uskon että jalan käyttämättömyys johtuu siitä että lihakset on surkastuneet näiden 5 viikon aikana olemattomiin ja lisäksi Minni pelkää ettei jalka kanna kun se on pari kertaa pettänyt kun on kävellyt.  Mutta onhan se hyvä saada varmuus ettei ole mitään pahaa vikaa polveen tullut!

Eläintenhoitaja meinasi puhelimessa että johtuis meidän väärästä kävelytyylistä. Varmasti johtuukin mutta ei Minniin ole tehonneet ne ohjeet mitä on annettu että pitää kävellä hitaasti. Jos kävellään etanavauhtia, Minni istuu. Hoitaja meinas että sen pitäis antaa vetää. Okei, sen voi houkutella jotenkin vetämään, mutta se tekee senkin kolmella jalalla ja etujalat joutuvat hirmuiseen kuormitukseen. Näyttää tosi pahalta katsoa kolmijalkaista vetävää koiraa! Suostuiskohan lääkäri tulemaan ulos näyttämään miten sen kanssa pitäs kävellä.. Sisällä liukkailla lattioilla se ei taatusti edes yritä kävellä.

27.8.2009 (torstai)

Minni joutuu uuteen leikkaukseen ortopedin virheen takia

Kävimme tänään näyttämässä Minnin jalkaa leikanneelle ortopedille. Hänelle oli sattunut edellisessä leikkauksessa virhe... Koska Minnillä on jalassa myös polvilumpion sijoiltaanmeno, ei leikkauksessa olisi pitänyt käyttää nailonia. Koska se on liian kireä ja nyt polvi menee joka askeleella sijoiltaan toiselta puolelta... Siksi se ei ole alkanut käyttää jalkaa. Vapaat leikkausajat olisivat menneet parin viikon päähän, mutta hän aikoi leikata Minnin jalan huomenna johonkin väliin.  Minni pitää viedä sinne 7.30 ja minni jää sinne koko päiväksi. Tämän päivän käynnistä ei lääkäri veloittanut mitään ja huomiseen leikkaukseen antaa alennusta koska oli tehnyt virheen.  Huomisessa leikkauksessa nailonit otetaan pois ja tehdään uusi ristiside reisilihaksesta. Fysioterapiaa jatketaan 1-2 viikon päästä.  Kauhulla odotan huomisia leikkauskipuja! Ja hirvittää ne uudet lääkekuuritkin kun niiden tabujen antaminen oli viimeksikin niin vaikeaa.

:(

28.8.2009 (perjantai)

2. Leikkaus

Leikkaus oli ollut aamulla ennen 11 ja sujunut hyvin. Meen hakemaan Minnin vasta illalla n. klo 19 aikoihin niin saa olla siellä tarkkailussa jonkin aikaa, on sitten kotona vähemmän murehdittavaa.. Pelottaa kyllä lähteekö nyt toipumaan paremmin vai onko leikkaus taas menny pieleen.

Kun hain Minnin se heilutteli iloisena häntäänsä. Kyselin hoito-ohjeita mm. vesijumpan aloituksesta eläinhoitajalta. Hän ei osannut vastata ja leikannut ortopedi oli jo lähtenyt joten hän kysyi toiselta ortopediltä. Tämä sanoi ettei tiedä, koska Minni on hyvin erikoislaatuinen tapaus... 10 päivän päästä voi soittaa leikanneelle ortopedille ja kysyä häneltä...

Hieman on Minni itkenyt kotona, mutta ei läheskään niin paljon mitä edellisen leikkauksen jälkeen. Pissalle pyysi ulos  ja kinkkailee kolmella jalalla ympäri huonettaan. Asennonvaihdot seisomaan, istumaan, maahan sujuvat ongelmitta, toisin kuin edellisellä kerralla jolloin ne olivat hankalia. Juonut on vähän kädestä, ruokaa ei ole halunnut.

Tämä leikkaus maksoi 270 euroa sisältäen lääkkeet ja kynsien leikkuun (en ole uskaltanut oikein Minnin kynsiä leikata kun jalka napsuu aina kun se potkaisee, joten eläintenhoitaja leikkasi kynnet leikkauksen jälkeen eikä ottanut siitä maksua).

29.8.2009 (lauantai)

Paremmalta näyttää mitä viime leikkauksen jälkeen

Aamupissalla Minni kävi ulkona ja heti takaisin sisälle. Lääkkeet annoin Minnin erikoisherkun eli ryynimakkaran kanssa. Sitten Minni pyysi lisää ruokaa ja annoin sille yhden mahapullan kongiin ja Minni söi sen. Mutta masu ei tullut täyteen ja Minni pyysi lisää. Annoin jauhelihaa n. ruokalusikallisen ja Minnille maistui. Sitten Minni pomppi vesikupille ja joi kunnolla vettä. Minni ei ole valitellut kipuja ja touhuaa kovasti omassa huoneessaan (keittiö). Tilanne näyttää siis paremmalta mitä oli viime leikkauksen jälkeen! Tällä hetkellä Minni nukkuu minun sylissä tätä kirjoittaessani. Maha on taas alkanut roikkumaan kuten viimeksikin. Ja pomppiessa pitää jalkaa hieman takana, mutta ei yhtä omituisessa asennossa kuin viimeksi leikkauksen jälkeen.

30.8.2009 (sunnuntai)

Seisoessa Minni pitää jo jalkaa maassa ja vahingossa on varannut sille painoakin, mutta koska lihaksia ei enää ole niin eihän se jalka kestä ja sen jälkeen Minni istuu. Kipuja ei ole ollut niin kuin edellisen leikkauksen jälkeen. Mietin vaan että jos leikkaus menee oikein niin ehkä koira ei ole niin kivulias? Minnillä olisi jo hirmuinen halu juoksennella ja sitä saa hillitä tosissaan. Yöt se on nukkunut hyvin ja ruoka on maistunut tosi hyvin.  Saa ennemminkin rajoittaa ruokaa kuin pakkosyöttää, ettei Minni vaan lihomaan pääse nyt kun ei liikuntaa voi harrastaa! Pissalla on käynyt joka päivä kolme kertaa niin kuin nornaalisti, mutta kakannut ei ole vielä leikkauksen jälkeen..

31.8-4.9.2009 (maanantai-perjantai)

Lihakset surkastuneet

Kovasti Minni yrittää jalkaa käyttää, mutta kun lihakset on surkastuneet aika lailla kokonaan niin ei se kovin hyvin onnistu... Välillä takapää saattaa kaatua sivulle niin että peppu menee istumisasentoon ja Minni säikähtää. Tai seisoessa kinnerkulma saattaa laskea lähes maahan asti kun ei jaksa varata jalka suorana. Maanantaina on fysioterapia niin sitten saa tietää onko tämä normaalia ja lihasten surkastumisesta johtuvaa vai onko jalassa muutakin vikaa kuin ristisidevamma.

Lihasjumppaa

Olen järjestänyt Minnille namin etsintää vilttien kätköistä ja siinä Minni unohtaa helposti jalkavammansa ja jossain määrin käyttää jalkaa. Myös sängyllä ja sohvalla kävelyä ollaan tehty, koska niissä se ei pysty pomppimalla liikkumaan. Kinnerkulma on hyvin alhaalla kun kävelee sängyllä. 

5 päivää kakkaamatta

Kakka tuli ensimmäisen kerran vasta tiistaina eli Minni oli 5 päivää kakkaamatta. Ilmeisesti johtuu liikunnan vähyydestä.

Koirakaveri ja ristisideleikattu terrieri

Maanantaina Minni sai vähän nuuhkia lyhyessä hihnassa parasta tyttökaveriaan ulkona. Minni oli asiasta hyvin iloinen, koska ei ole pitkään aikaan päässyt toisten koirien luo. Minni olisi halunnut alkaa leikkimään joten piti pidellä lujasti kiinni. Minni ei yhtään ymmärrä itse ettei voi nyt alkaa riehumaan ja hyppimään. Minnin kaverin omistajan edellinen terrieri oli myös leikattu ristisidevamman takia aikoinaan. Jäi vaivaamaan se että sille oli tehty sama operaatio lihaskalvosta siis uusi polven sisäinen tuki, mutta sillä oli ollut 19 cm pitkä leikkaushaava joka oli  ulottunut polvesta selkärankaan asti. Minnillä on vain joku 5 cm haava polven ympärillä. Kai Minnille nyt kuitenkin on sinne kalvo laitettu  niin kuin lapussa lukee? Tuo terrieri oli alkanut käveleen normaalisti heti leikkauksen jälkeen. Tosin oli kävellyt myös ennen leikkausta niin hyvin ettei omistajat olleet huomanneet että jalassa olisi mitään vikaa. Ilmeisesti se on se terriereiden korkea kipukynnys.

Haavanhoitoa

Maanantaina otin haavasiteen pois, mutta harso oli osittain haavan sisällä joten vaikka kuinka varovasti irrotti niin haava aukesi kuin vetoketju ja hieman veresti mutta ei kuitenkaan alkanut vuotamaan. Laitoin uuden siteen vaikka sidettä piti pitää vain 3 päivää. Tämän uuden siteen otin pois keskiviikkona ja haava oli parantunut ja suihkutin sitä ensimmäisen kerran. Ohjeen mukaan olisi pitänyt jo maanantaina suihkuttaa mutta koska se haava aukesi vähän niin en uskaltanut. Nyt olen joka lenkin jälkeen suihkuttanut haavaa 5 min. Vielä siinä on vähän kuivunutta verta ympärillä mutta paljon se on vähentynyt.

7.9.2009 (maanantai)

Minni kävi fysioterapiassa. Tällä kertaa oli vesijuoksumattokin ehyt :) . 4 minuttia kestävä vesijumppa maksoi 36 euroa. Minni käveli vedessä ja fysioterapeutin mukaan myös varasi painoa jalalle kävellessään. Hetken Minni myös ui, koska vesi oli aluksi liian syvää. Fysioterapeutti teki vedessä myös seisotusharjoituksia nostamalla vastakkaisen etutassun ylös laskoksille kämmenen sisälle niin että kämmenen reunat koskee koiran eturintaa ja tassu on siellä välissä. Tätä pitää tehdä kotonakin kylpyammeessa. Lisäksi eturinnasta työntämällä saadaan koiran paino siirrettyä taakse, sitäkin pitää tehdä kotona vedessä. Nyt olin fysioterapeutin mukaan saanut pidettyä lihakset kunnossa, eivät olleet jumissa. Olenkin niitä hieronut joka päivä puoli tuntia tai enemmänkin. Kintereen laskeutumisesta fysioterapeutti sanoi että se voi olla merkki että akillesjänne ois katkennut, mutta kun Minni käveli vedessä, meinas fysioterapeutti ettei vaikuta siltä että kintereessä tai akillesjänteessä olis mitään vikaa. Kuulema pitkä kuntoutus on meillä edessä koska Minnillä trauma polvessa on ollut suurempi mitä yleensä pelkkien ristisiteiden mennessä poikki (polvilumpion sijoiltaanmeno, virheellinen leikkaus, toinen leikkaus, lihakset surkastuneet pahasti). Eläintenhoitaja sanoi ohjeeksi että koiran pitäs antaa vetää jotta käyttäisi jalkaa. Kerran Minni vetikin kaverinsa luokse ulkona ja työnsi molemmilla takajaloilla vauhtia. Mutta fysioterapeutti sanoi ettei saa antaa vetää! Amerikassa kuulema tapana kuntouttaa vetämällä ja siinä koiran saakin nopeasti käyttämään jalkaa mutta nivelen vaurioitumisen riski on suurempi mitä hyöty!

9.9.2009 (keskiviikko)

Tänään oli taas fysioterapia. Minni selkeesti tykkää käydä fysioterapiassa, aikaisemmin se on ana tärissyt odotushuoneessa kauhusta, mutta tänään oli ihan rauhallinen. Minni jaksoi kävellä jo 4 minuttia ja lisäksi vedessä tehtiin seisomisharjoituksia. Kävelyn ajaksi Minnille laitettiin terveisiin jalkoihin kellukkeet joilla sen sai huijaamaan käyttämään leikattua jalkaa. Vesijumpan jälkeen fysioterapeutti antoi Minnille laser-hoitoa, joka auttaa nivelkipuun. Minni villiintyi kun laitoin suojalasit päähäni ja halusi tutkia niitä. Hoidon lopuksi Minni näistä suojalaseista villiintyneenä vetäisi hepulikierroksia ympäri huonetta, juuri kun fysioterapeutti oli sanonut että "loppupäivä pitää ottaa rauhallisesti, mutta Minni onkin varmasti väsynyt jumpasta..." =) Juu ei ollut väsynyt! =) . Laser auttoi selvästi kipuihin saman tien. Minni on ollut ihan eri koira koko loppuillan. Täysi työ on ollut yrittää pitää sitä rauhallisena! On käyttänyt jalkaansa melko paljon kotona ja jopa varannut sille painoa. Lenkillä se pystyi peittämään pissansa pitkästä aikaa potkimalla maata, toki hieman kevyemmät potkut leikatulla jalalla.

11.9.2009 (perjantai)

Leikkauksesta on nyt 2 viikkoa. Tänään oli fysioterapia ja Minni käveli vedessä 7 minuttia yhteenmenoon, tosin ontuen. Fysioterapeuttikin oli yllättynyt! Vesijumpan jälkeen Minni sai taas laser-hoitoa, joka vaikuttaa auttavan hyvin. Lopuksi Minni juoksi kaikilla neljällä jalalla ympäri fysioterapiahuonetta ja hyppäsi laser laitteen yli ja ohi mennessään pussasi fysioterapeuttia naamasta =) . Sit sain lopulta pyydystettyä vauhtihirmun ettei se vaan loukkaa itseään :) . Ehdottomasti suosittelen laser-hoitoon menoa kaikille ristisideleikatuille. Sen vaikutukset kun näkyy samantien selvästi!

Täältä löytyy runsaasti tietoa laserhoidosta (ihmisillä).

14.9.2009 (maanantai)

Minni tykkää kauhean paljon fysioterapiasta. Se pomppi bussipysäkiltä suoraan kohti eläinlääkäriasemaa ja on aivan innoissaan kun pääsee vesijumppaan!

Tänään Minni käveli vesijumpassa 11 minuttia, edelleen ontuen tosin. Ensimmäiset 5 minuttia Minni käveli hihnasta ohjaamalla eli ei tarvinut pakottaa laittamaan jalkaa maahan. Loppuajan fysioterapeutti pakotti laittamaan jalan maahan siirtämällä rintaa työntämällä painon takaosaan. Lopuksi Minni sai taas laser-hoitoa ja olisi halunnut juosta hepulin mutta sain pidettyä sen aloillaan.

Fysioterapeutti oli sitä mieltä että lihaksia alkaa olemaan sen verran että Minni pystyisi kävelemään myös kuivalla, mutta pomppimisesta on tullut sille tapa. :( Muutamia askelia Minni ottaa ulkona (1-3 askelta) ja sitten se alkaa pomppimaan. Sisällä kävelee ontuen noin 25% ajasta ja 75% pomppii kolmella jalalla.

16.9.2009 (keskiviikko)

Minni käveli vesiterapiassa 12 minuttia ontuen ilman että fysioterapeutin tarvitsi ollenkaan pakottaa jalkaa maahan. Lisäksi tehtiin kävelyharjoitusta lattialla teipit ja harsopalat ärsykkeinä terveissä jaloissa ja Minni käveli ontuen vähän aikaa. Lopuksi laserhoitoa.

19.9.2009 (lauantai)

Vinkki: Valjaiden avulla saa koiran varaamaan leikatulle jalalle!

Kävimme ostamassa Minnille valjaat fysioterapeutin suosituksesta. Kun Minni laskettiin kaupan pihalla maahan uudet valjaat päällä, lähti Minni suoriltaan kävelemään. Valjailla paino on helppo siirtää takaosaan jolloin koiran saa varaamaan jalalle. Minni käveli yhteenmenoon 15 askelta! Sitten pidimme lepotaukoa ja hihna oli löysällä, ja Minni lähti kävelemään vaikken lainkaan pakottanut jalkaa maahan valjaiden tai hihnan avulla. Pitkästi Minni ei vielä jaksa kävellä kun lihakset on niin heikot mutta pystyy kuitenkin kävelemään! Minni on itsekin asiasta hyvin iloinen ja yllättynyt!

Tänään on kaikki lenkit menty kävellen pomppimatta ollenkaan kolmella jalalla! Leikkauksesta on nyt siis 3 viikkoa ja 1 päivä.

21.9 (ma)

Tänään Minnillä oli fysioterpiassa vesikävelyä. Minni olisi kauemminkin jaksanut mutta otimme vain 7 minuttia koska palautuminen kesti viime kerralla kauan. Minni oli sitä mieltä että vauhtia lisää! Eli juoksumaton nopeutta lisättiin hieman. Lopuksi sai laserhoitoa.

23.9 (ke)

Tänään fysioterapiassa käveltiin 11 minuttia vedessä koska edellisellä kerralla palautuminen oli nopea. Minni jaksoi hyvin ja olisi jaksanut kauemminkin. Fysioterapeutti kävelytti minniä myös kuivalla ja piti liikkeitä hyvinä (vaikka Minni toki ontuu edelleen). Laseria ei enää anneta koska jalka ei vaikuta fysioterapeutin mielestä kipeältä. Vesijumpan jälkeen Minni sai kunnon hieronnan. Liikeradoaiista minni sai edelleen kehuja eli ne ovat normaalit. Kotijumppaohjeena saimme painonsiirtoharjoituksia kuivalla maalla. 3-4 kertaa päivässä Minnin pitäisi kävellä 20 min lenkkejä.

23.9 (to)

Tänään kävimme Minnin kanssa päivällä 20 minutin lenkin, jonka ajan Minni siis käveli koko ajan neljällä jalalla. Vauhti oli hidas ja ehdimme siinä ajassa noin 400 metrin lenkin tehdä. Edistystä on että noin puolet matkasta Minni käveli vaikka hihna oli löysällä. Välillä vain piti ohjastaa käyttämään kaikkia jalkoja vetämällä hihnasta taaksepäin (jolloin paino valjaiden avulla siirtyy takajaloille).

Iltalenkillä Minni meni jo kävelyn ja juoksun välimuoto askellusta ihmisen normaalia kävelyvauhtia  astuen koko ajan. Muutamia satoja metrejä käveltiin. Minni näki myös kaveriaan, westietyttöä ja Minni oli onnessaan kun pääsi moikkaamaan. Westiellä oli juuri loppunut juoksu joten Minni oli kovin kiinnostunut sen takapuolesta ja westie potkaisi Minniä pari kertaa takajaloilla naamaan kuin hevonen!

24.9 (pe)

Leikkauksesta on nyt 4 viikkoa. Tänään Minni on käynyt puolen tunnin lenkeillä. Yhteensä on päivän aikana kävellyt 1,5 km. Käyttää jalkaa ulkona koko ajan (ontuen).

25.9 (la)

Energia sen kun lisääntyy! Minni menee lenkit hihnassa kevyesti hölkäten (ihmisen nopeaa kävelyvauhtia). Sitä en tiedä saisiko sen antaa vielä mennä noin lujaaa, pitää maanantaina kysyä fysioterapeutilta.  Astuu leikatulla jalalla melkein koko ajan, mutta välillä jättää yhden tai kaksi askelta väliin. Ontuu kuitenkin edelleen koko ajan. Enää ei jalka ole niin kuoppainen ja luiseva eli hieman on lihasta tullut selvästi takaisin.

27.9 (ma)

Tänään oli taas fysioterapia. Fysioterapeutti sanoi että Minni on edistynyt tosi hyvin ja ontuminen on vähentynyt paljon. Myös lihaksia oli tullut paljon lisää. Vesialtaassa Minni käveli reipasta vauhtia 15 min väsymättä. Fysioterapeutti arvioi että kestää noin kuukauden että Minni pystyy hyppäämään esim. sohvalle ja pian päästään kunnon lenkeille :) .

30.9 (ke)

Vesijumpassa Minni käveli vedessä 2 teholla 15 min.

2.10 (pe)

Leikkauksesta aikaa 5 viikkoa. Välillä Minni ravaa ulkona niin hyvin etten huomaa ontumista lainkaan, mutta pääasiassa se ontuu kyllä vähän. Kuitenkin kulkee koko ajan paremmin mitä ennen!

5.10 (ma)

Vesijumpassa Minni käveli pikakävelyä 2,5 teholla 16 min. Ontuminen on taas vähentynyt.

Kotijumppaa varten saimme sellaisen tasapainotyynyn, en ole varma uskallanko sitä käyttää!

Lisäksi nilkkaa pitää venytellä ja polkuanturoita hieroa. Nilkan venytys tapahtuu siten että koira makaa kyljellään ja laitetaan peukalo polkuanturan alle ja etusormi tassun toiselle puolelle ja venytetään siten että peukalo olisi niin kuin maata jota vasten jalka olisi ja jalka on siis seisoma-asennossa makuulla. Ähh.. Tosi huono olen selittämään! Etusormella tuetaan sen takia että polven pitää olla koko ajan rentona!

Terveempi takajalka napsuu kovasti lonkista, polvista ja ranteesta, fysioterapeutti suositteli että käyn näyttämässä sitä ortopedille. Siihen saattaa joskus tulevaisuudessa kehittyä niveltulehdusta tms. jos napsuu kauan :(  Toivon että napsuminen vähenee kun ontuminen lakkaa. Onhan se jalka ollut nyt kovilla.

7.10 (ke)

Vesijumpassa Minni käveli jo 21 minuttia nopeaa vauhtia hyvin. Lopuksi fysioterapeutti leikkasi Minnin takajalkojen kynnet kun en itse uskalla niitä leikata koska Minni potkii ja pelkään että pidän liian lujasti kiinni ja ristiside katkeaa uudelleen tai polvi menee sijoiltaan! Etujalkojen kynnet saan kyllä leikattua itsekin helposti, ne kun ovat vielä terveet. Fysioterapeutti sai leikattua kynnet hyvin kun piti jalkaa koukussa niin silloin polvilumpio ei kuulema mene sijoiltaan. Mutta kyllä fysioterapeutiltakin meni noin tunti 8 kynnen leikkaamiseen tuolta potkijalta ;) . Kävely meni heti taas paremmin kun ylipitkät kynnet saatiin lyhyeksi. Kotona Minni meni suoraan nukkumaan rankan jumpan jälkeen.

9.10 (pe)

Leikkauksesta 6 viikkoa. Kävely on alkanut sujumaan myös nurmikolla. Tähän astihan Minni on suostunut astumaan jalalla vain asfaltilla. Nyt astuu myös epätasaisessa maastossa rohkeasti.

12.10 (ma)

Tänään oli taas vesijumppaa: 15min reipasta kävelyä+4 min ravia. Vedessä kävellessä Minni ei fysioterapeutin mukaan enää onnu lainkaan. Ravissa ontui hieman, mutta ei pahasti.  Kuivalla maalla kävely oli myös jälleen parempaa mitä ennen. Kotijumpaksi istumaan-seisomaan-istumaan-seisomaan treeniä. Lenkillä saa käydä max. 40min kolme kertaa päivässä.

14.10 (ke)

Vesijumpassa Minni käveli 12 min ja ravasi 8 min. Fysioterapeutti sanoi että liikkeet ovat nyt todella hyvät eikä maallikko enää pystyisi huomaamaan jaloissa mitään vikaa ravissa eikä kävelyssä =) . Kuivalla maalla liikkeet on myös tosi hyvät. Nilkka on vielä vähän jäykkä ja sitä pitää venytellä.

Kalaa olen lisännyt Minnin päivittäiseen ruokaan. Toivottavasti omegasta olisi jotain apua nivelille. Harmi että ainoa kala jota minni suostuu syömään on lohi ja kirjolohi =) . Synoquinia olen antanut edelleen 2 kapselia päivässä, koska se selvästi auttaa, jos antaa vain 1 kapselin niin toinen jalka alkaa napsua enemmän.

16.10 (pe)

Leikkauksesta nyt 7 viikkoa.

23.10 (pe)

Leikkauksesta nyt 8 viikkoa.

25.10 (su)

Minni on kävellyt 30 minutin reippaita lenkkejä 3 kertaa päivässä.

Tänään kun Minni oli pari minuttia yksin makuuhuoneessa (josta on sängyt viety pois jottei minni hyppisi niihin) ja siellä oleva nojatuoli oli käännetty seinään päin ettei sinne pääsisi, ja kun tulin takaisin makkariin, makoili Minni tyytyväisen näköisenä nojatuolissa. Minnin ilme oli että "luulitko etten tänne käsinojan kautta pääsisi?". Säikähdin että on loukannut varmasti itsensä koska vielä ei ole lupaa hyppiä huonekaluille koska lihakset on niin heikot! Nostin Minnin tuolista ja Minni käveli mielikseni kunniakierroksen näyttääkseen ettei loukannut jalkaa hypätessään. Tästä lähtien pitää tuoli kaataa kumolleen kun poistuu huoneesta! Olen kyllä toisaalta myös iloinen siitä että Minni pystyy jo hyppäämään niinkin korkealle! Mutta en silti enää anna sen hyppiä ennen kuin fysioterapeutti antaa luvan.

Leikkimishalut Minnillä on valtavat ja se on heitellyt puruluitaan ja ottanut niitä kiinni. Minni ihmettelee kovasti miksei me leikitä sen kanssa :( . Minnin parasta koirakaveria nähtiin taas lenkillä ja Minni riekkui hihnassa niin mahdottomasti että oli pakko ottaa syliin ettei telo itseään. Omasta mielestään Minni olisi jo voinut vetäistä takaa-ajo leikit täydellä vauhdilla. Valitettavasti fysioterapeutti on vielä eri mieltä!


©2009 Maailman hauskin koira - suntuubi.com